Onko Oulu yksittäistapaus?

Surullinen tyttö.
Kuvituskuva.

Oulun poliisi kertoi tänään aloittaneensa neljän uuden seksuaalirikosepäilyn tutkinnan. Uhrit ovat tuttuun tapaan alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikosnimikkeenä ovat raiskaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäiltyinä ovat jälleen ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joista kahden ilmoitetaan olevan alle 18-vuotiaita.

Julkisuudessa on liikkunut vahva epäilys siitä, että yksi uhrina ollut 14-vuotias tyttö olisi päättänyt päivänsä oman käden kautta. Poliisi on aiemmin kiistänyt huhun paikkaansa pitävyyden. Tänään se on kuitenkin vahvistanut, että yksi alle 15-vuotias uhri on menehtynyt esitutkinnan aikana, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.  Varmuutta asiaan emme välttämättä saa koskaan, mutta kaikki viittaa kovasti siihen, että uhria kohdannut häpeä ja nöyryytys on muodostunut ylitsepääsemättömän raskaaksi. Surullista, todella surullista.

Oulun tapauksissa eräs merkillinen piirre on se, että alun perin Oulun poliisi yritti salata teot. Teot tulivat julkisuuteen vasta, kun Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl) nosti asian esiin ja poliisia kohdannut julkinen paine pakotti heidät tiedottamaan rikosepäilyistä. Oulun poliisin toiminta asian osalta on ollut merkillistä, mutta ei toki poikkeuksellista. Heihin yhteydessä olleet tahot ovat viestineet, että uhrien kohtalon sijaan he ovat olleet enemmän huolissaan tekoihin syyllistyneiden turvallisuudesta.

Mutta uskooko joku, että tällaista tapahtuu vain Oulussa..? Minulla on vahva tunne siitä, että kyseessä on huomattavasti laajempi ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan Oulun seudulle. Uskon, että on vain ajan kysymys, että milloin kupla puhkeaa Oulun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Yleisestihän on tiedossa, että poliisi muutti tiedotuslinjaansa vuoden 2015 maahanmuuttokriisin jälkeen. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan poliisin päivittäistiedotteissa kerrotaan lähinnä vain rattijuopoista, vaikka käräjäoikeuksien asialuetteloista ja nimilistoista muodostuukin ihan toisenlainen kuva alueen rikostilanteesta.

Lopuksi vielä muistuttaisin, että vaikka kritisoinkin kirjoituksessani voimakkaasti poliisin toimintaa, niin kritiikkini ei kohdistu siihen aivan liian vähäisillä resursseilla työskentelevään kenttäpoliisiin, vaan ongelma on poliittinen. Ne poliisit, joita näette tuolla työn touhussa, tekevät arvokasta työtä. Ongelmat ovat poliisijohdossa ja linkittyvät sitä kautta sisäministeriön ohjeistuksiin.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin
Uudenmaan vaalipiiri

Kansanmurhaajan ihmisoikeus

Francois Bazaranda
Francois Bazaranda

Media puhuu porvoolaispastorista, vaikka todellisuudessa on kysymys ruandalaispastorista. Joukkotuhonnasta elinkautiseen tuomittu Francois Bazaramba haki juuri Helsingin hovioikeudelta vapautusta elinkautisestaan, joka hänelle tuomittiin Suomen sen hetkisen historian kalleimmassa oikeudenkäynnissä noin 12 vuotta sitten. Vapautusta ei myönnetty, joten hän jatkaa elämäänsä kiven sisässä. Tähän astinen vankeus on maksanut veronmaksajille jo 876 tuhatta euroa ja lisäkuluja syntyy noin 76 tuhannen euron vuosivauhtia yhden vankilapäivän maksaessa noin 200 euroa.

Itse oikeudenkäynnin arvioidaan maksaneen noin kolme miljoonaa euroa. Se työllisti esitutkintaa johtaneen rikosylikomisario Thomas Elfgrenin yli neljän vuoden ajaksi. Oikeudenkäynti, jonka esitutkinnan aikana matkusteltiin ympäri Afrikkaa ja joka lihotti mukavasti monen muunkin oikeusoppineen lompakkoa oli melkoinen näytelmä. Oikeutta ei käyty pelkästään Porvoon käräjäoikeudessa, vaan myös paikan päällä Ruandassa, johon jouduttiin Suomalaisten verorahoilla rakentamaan kaikki alusta loppuun sähkö- ja tietoliikenneasennuksista Raamatun hankintaan.  Syytetty ei kuitenkaan paikan päälle uskaltanut matkustaa, vaan seurasi oikeudenkäyntiä videolinkin kautta Vantaan vankilasta käsin. Mutta se oli silloin, nykyisin ei onnistu edes poliisikuulustelut videolinkin kautta.

Ruandalaispastori saapui monen muun joukkotuhontaan osallistuneen tavoin pakolaisena Eurooppaan. Ruanda oli tehnyt hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka perusteella hänet pidätettiin ja vangittiin.  Suomi olisi voinut palauttaa hänet tuomittavaksi Ruandaan aivan kuten naapurimaamme Ruotsi teki samassa tilanteessa ruandalaisen Sylvere Ahorugezen kanssa. Näin ei kuitenkaan haluttu toimia ja oikeudenkäynti päätettiin silloisen oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) johdolla järjestää Suomessa.

Joukkotuhonnasta syytetyn pastorin ihmisoikeus toteutui ja hän sai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin suomalaisten verorahoilla. Mutta missä ovat niiden joukkotuhonnan uhrien ihmisoikeudet? Ne eivät toteutuneet. Yli 800 tuhatta kuolonuhria, yli 250 tuhatta raiskattua naista ja lasta. Tapetuista noin 37 tuhatta ruandalaispastorin vaikutusalueella. Pohdinnan arvoinen kysymys on se, että onko reilua, että näinkin vakavaan rikokseen syyllistyneen rikollisen ihmisoikeuksia suojellaan näinkin massiivisesti, vaikka hänen uhrinsa jäivät kokonaan vaille ihmisoikeuksia?

Minä sanon, hänet olisi pitänyt palauttaa Ruandaan tuomittavaksi oman maansa lakien mukaisesti.

Maahanmuuttajapalvelut vai lähi-idän kulttuurien edistämiskeskus?

Tänään meillä oli Porvoossa avoimien ovien päivät sekä aikuissosiaalityön tiloissa, että maahanmuuttajapalveluiden tiloissa. Aikuissosiaalityön puolella en hirveän kauaa ehtinyt aikaani kuluttaa, kun minut jo saateltiin maahanmuuttajapalveluiden puolelle.

Ensimmäinen ja silmiinpistävä asia tässä Porvoossa jo 30 vuotta toimineessa paikassa oli se, että suurimmat maahanmuuttajaryhmät loistivat poissaolollaan täysin. Paikalla ei näkynyt niin venäläisiä, kuin virolaisiakaan, en kyllä bongannut joukosta yhtään aasialaistakaan. Palvelun asiakaskunta näyttääkin koostuvan lähinnä irakilaisista, afgaaneista, syyrialaisista ja afrikkalaisista. Lähinnä juurikin niistä ryhmistä, jotka tilastollisesti kotoutuvat huonoiten. Tämä taitaa olla palveluiden jatkumisen kannalta se oleellinen juttu, jos kotoutuminen olisi yhtä tehokasta kuin venäläisillä ja virolaisilla, niin ei koko toimistoa olisi olemassakaan.

Valitettavasti ihmisiä oli paikalla todella paljon ja henkilökunta vaikuttikin kaiken aikaa niin kiireiseltä, etten viitsinyt esittää tarkentavia kysymyksiä toimiston toiminnasta. Ovienpielissä olevista nimikylteistä kuitenkin päättelin, että tämä on se paikka, joka pitää huolen siitä, että varmasti mikään toimeentuloon ja etuuksiin liittyvä asia ei jää hoitamatta. Ikään kuin paremman palvelun sosiaalitoimisto.

Tarjoilu oli tutun kotimaista, tarjolla oli kahvia, mehua ja täytekakkua. Siitä nauttiessani siirryin nurkkaukseen, jossa soitettiin jotain vierasperäistä musiikkia ja tanssittiin. Seurasin esitystä mukavan tovin, mutta en kuitenkaan päässyt sellaiseen iloiseen ”hurmokseen”, mihin osa suomalaisistakin näyttää pääsevän. Tämä oli nyt sitä iloista musisointia, tanssia ja yhdessä oloa, jota meille Suomeen joudutaan ulkomailta asti tuomaan.

Päätin poistua paikalta, sillä tunsin oloni hieman vieraaksi paikassa, jonka väestä suurin osa oli ulkomaalaisia. Poistuin paikalta samalla hissillä YLE:n naistoimittajan kanssa. Hississä hän esitti minulle ihmettelevään sävyyn kysymyksen, että mitä minä tein siellä. Vastasin, että pitäähän minun kaupunginvaltuutettuna tuntea palvelut, joita kaupunki tarjoaa. Hänelle ehkä oli uutta se, että me perussuomalaiset myös tutustumme niihin asioihin joista me puhumme.

No mitä jäi käteen tästä vierailusta..? Lähinnä tunne siitä, että paikka on nimetty täysin väärin. Jos suurimmat maahanmuuttajaryhmät loistavat poissaolollaan ja enemmistö väestä koostuu iloisesti itämaisen musiikin tahdissa jammailevista lähi-idän ihmisistä, niin maahanmuuttajapalveluiden sijasta voitaisiinkin puhua vaikkapa lähi-idän kultturien edistämiskeskuksesta. Meillä on Suomessa noin 400 kuntaa ja jos niissä suurimmalla osalla on vastaavanlaisia keskuksia, niin tässä touhussa on silloin valtava määrä suomalaisten veroeuroja kiinni näissä maahanmuuttajapalveluiden suojatyöpaikoissa. Miksi näitä palveluita ei voida tarjota jo kotoutumisenkin nimissä samoilta luukuilta kuin kantasuomalaisillekin?

Jotain rajaa rikoksiin

Kaksi neljästä tuomiolla olevasta Afgaanimiehestä.
Afgaaneja tuomiolla Seinäjoen käräjäoikeudessa.

Viime aikoina on taas saanut lukea jos jonkinlaisista henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Yhteistä näille kaikille on se, että rikoksiin sisältyy sellaisia piirteitä, jotka ovat kotoisin vieraista kulttuureista.

Ensimmäisenä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa 19-vuotiaan joukkoraiskaus Seinäjoella. Joukkoraiskaukset olivat erittäin harvinaisia ennen viimeisintä maahanmuuttokriisiä. Toiseksi esimerkiksi nostan porilaisen seurakuntavaaliehdokkaan tekemän murhan, jossa hän irroitti tai ainakin yritti irroittaa uhrin pään teloitustyylisesti. Pään irroittaminen kuuluu vahvasti erään tietyn vierasperäisen uskonnon harjoittajien rituaaleihin. Kolmanneksi esimerkiksi nostan Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kahden ihmisen toimesta tapahtuneen potilaaseen kohdistuneen raiskauksen. Tekijöiden etnistä taustaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta teon poikkeuksellisuudesta voimme hyvin päätellä sen kuuluvan vieraaseen kulttuuriin. Näitä riittää, yhteiskuntamme on selkeästi muuttunut turvattomampaan suuntaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä näiden tämän kaltaisten tapausten ehkäisemiseksi? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että rikoksiin syyllistyneiden turvapaikanhakijoiden turvapaikkaprosessi pitäisi pysäyttää välittömästi ja heidät tulisi välittömästi palauttaa kotimaihinsa sikäli kun se on mahdollista. Jo turvapaikan saaneiden kohdalla voitaisiin arvioida rikoksen vakavuutta. Ylinopeussakkoja ei yleisesti pidetä vakavina, mutta henkeä ja terveyttä uhkaavista rikoksista, kuten raiskauksista, pahoinpitelyistä, tapoista ja murhista pitäisi seurata turvapaikan peruuttaminen ja vankeustuomiota seuraava välitön karkottaminen.

Muistutan vielä,että GCM-sopimuksen hyväksyminen vaikeuttaa merkittävästi meidän mahdollisuuksiamme kamppailla vieraista kulttuureista peräisin olevia yhä raaistuvia rikoksia vastaan.

Infoa GCM-sopimuksesta

Sopimus tuo siirtolaisille paljon oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Koska mediamme lähes systemaattisesti vaikenee GCM-sopimuksesta, niin ajattelin hieman vielä valottaa sopimuksen sisältöä ja luonnetta. Mikäli aikaa, mielenkiintoa ja kielitaitoa löytyy, niin sopimuksen englanninkieliseen versioon voit tutustua täällä.

Kiistanalainen asia on sopimuksen sitovuus. Väitetään, ettei sopimus ole sitova, mutta saksalainen BZ-lehti on löytänyt siitä 157 kohtaa, jossa sopimukseen jollain muotoa sitoudutaan. Ulkoministeri Soini taas väittää, ettei kyseessä ole sopimus, vaan asiakirja. Mielestäni on samantekevää, mitä nimitystä käytetään, allekirjoitus on osoitus sitoutumiselle. Sitoutumisesta kertoo sekin, että sopimus velvoittaa raportoimaan sen toteutuksesta neljän vuoden välein, ensimmäisen kerran vuonna 2022.

Sopimuksessa pyritään puuttumaan ihmissalakuljetukseen avaamalla siirtolaisille laillisia reittejä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että siirtolaisten edellytyksiä maahanmuuttoon parannetaan. Puheet siitä, että sopimus ei sallisi laitonta maahanmuuttoa, ovat osittain oikean suuntaisia. Nimittäin nykyisin laittomaksi luokitellusta maahanmuutosta ollaan tekemässä laillista, maahanmuutosta ollaan tekemässä ihmisoikeus. Kuka tahansa voi muuttaa mihin tahansa. Tarkoituksena on mitä todennäköisimmin siirtää Afrikan liikakansoituksesta kärsiviltä alueilta heikompi väestönosa eurooppalaisten lihapatojen ääreen.

Kotouttaminen näyttelee suurta roolia sopimuksessa, eikä liene tule yllätyksenä, että ns.posittivinen diskriminaatio on keinovalikoiman kärjessä. Ohituskaistoja tullaan käyttämään niin perustoimeentulossa, työelämään siirtymisessä kuin myös koulutuksessa. Yrityksen perustamista pyritään helpottamaan, samoin muodollisesti tuntemattomia koulutuksia hyväksymään. Viharikoksista tullaan rankaisemaan ja rasismin paljastamiseen kehotetaan.

Huomionarvoinen seikka on sekin, että myös mediaa pyritään ohjailemaan. Rasismiin tai ”vihapuheeseen” syyllistyneiltä medioilta pyritään katkaisemaan tuki. Tämä tosin ei monellekaan tullut yllätyksenä, mediahan toimii jo nyt YK:n talutusnuorassa, eikä tasavertaisesta tiedonvälityksestä ole kohta jäljellä kuin muisto vain.

Tähän mennessä Puola, Yhdysvallat, Unkari, Itävalta ja Australia ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä allekirjoittamasta sopimusta. Sveitsissä halutaan kansanäänestys asiasta. Tanska on voimakkaasti kritisoinut sopimuksen sisältöä ja harkitsee Australian tavoin jättäytymistä sopimuksen ulkopuolelle.

Saksassa media käy kiivasta keskustelua asiasta ja liittopäivät on sensuroinut 19 kappaletta siirtolaissopimukseen liittyviä kansalaisaloitteita vedoten kulttuurin ja kansainvälistymisen vaarantumiseen. Meillä Suomessa Kansallismielisten liittouma on perustanut sopimusta vastustavan nettiadressin, jonka voit allekirjoittaa täällä. Adressi on noussut nopeaan tahtiin vuoden suosituimmaksi nettiadressiksi.

Rajoittamaton maahanmuutto on uhka suomalaiselle kulttuuriselle ja sosiaaliselle tavalle elää, sekä tuhoaa länsimaisen hyvinvointimme. Suomi ei tarvitse turvallista, järjestelmällistä ja jatkuvaa maahanmuuttoa, vaan kaikkea maahanmuuttoa tulee ylikansallisten sopimusten sijaan toteuttaa kansallisella lainsäädännöllä.