fbpx

Avainsana siirtolaisuus

Infoa GCM-sopimuksesta

Sopimus tuo siirtolaisille paljon oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Koska mediamme lähes systemaattisesti vaikenee GCM-sopimuksesta, niin ajattelin hieman vielä valottaa sopimuksen sisältöä ja luonnetta. Mikäli aikaa, mielenkiintoa ja kielitaitoa löytyy, niin sopimuksen englanninkieliseen versioon voit tutustua täällä.

Kiistanalainen asia on sopimuksen sitovuus. Väitetään, ettei sopimus ole sitova, mutta saksalainen BZ-lehti on löytänyt siitä 157 kohtaa, jossa sopimukseen jollain muotoa sitoudutaan. Ulkoministeri Soini taas väittää, ettei kyseessä ole sopimus, vaan asiakirja. Mielestäni on samantekevää, mitä nimitystä käytetään, allekirjoitus on osoitus sitoutumiselle. Sitoutumisesta kertoo sekin, että sopimus velvoittaa raportoimaan sen toteutuksesta neljän vuoden välein, ensimmäisen kerran vuonna 2022.

Sopimuksessa pyritään puuttumaan ihmissalakuljetukseen avaamalla siirtolaisille laillisia reittejä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että siirtolaisten edellytyksiä maahanmuuttoon parannetaan. Puheet siitä, että sopimus ei sallisi laitonta maahanmuuttoa, ovat osittain oikean suuntaisia. Nimittäin nykyisin laittomaksi luokitellusta maahanmuutosta ollaan tekemässä laillista, maahanmuutosta ollaan tekemässä ihmisoikeus. Kuka tahansa voi muuttaa mihin tahansa. Tarkoituksena on mitä todennäköisimmin siirtää Afrikan liikakansoituksesta kärsiviltä alueilta heikompi väestönosa eurooppalaisten lihapatojen ääreen.

Kotouttaminen näyttelee suurta roolia sopimuksessa, eikä liene tule yllätyksenä, että ns.posittivinen diskriminaatio on keinovalikoiman kärjessä. Ohituskaistoja tullaan käyttämään niin perustoimeentulossa, työelämään siirtymisessä kuin myös koulutuksessa. Yrityksen perustamista pyritään helpottamaan, samoin muodollisesti tuntemattomia koulutuksia hyväksymään. Viharikoksista tullaan rankaisemaan ja rasismin paljastamiseen kehotetaan.

Huomionarvoinen seikka on sekin, että myös mediaa pyritään ohjailemaan. Rasismiin tai ”vihapuheeseen” syyllistyneiltä medioilta pyritään katkaisemaan tuki. Tämä tosin ei monellekaan tullut yllätyksenä, mediahan toimii jo nyt YK:n talutusnuorassa, eikä tasavertaisesta tiedonvälityksestä ole kohta jäljellä kuin muisto vain.

Tähän mennessä Puola, Yhdysvallat, Unkari, Itävalta ja Australia ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä allekirjoittamasta sopimusta. Sveitsissä halutaan kansanäänestys asiasta. Tanska on voimakkaasti kritisoinut sopimuksen sisältöä ja harkitsee Australian tavoin jättäytymistä sopimuksen ulkopuolelle.

Saksassa media käy kiivasta keskustelua asiasta ja liittopäivät on sensuroinut 19 kappaletta siirtolaissopimukseen liittyviä kansalaisaloitteita vedoten kulttuurin ja kansainvälistymisen vaarantumiseen. Meillä Suomessa Kansallismielisten liittouma on perustanut sopimusta vastustavan nettiadressin, jonka voit allekirjoittaa täällä. Adressi on noussut nopeaan tahtiin vuoden suosituimmaksi nettiadressiksi.

Rajoittamaton maahanmuutto on uhka suomalaiselle kulttuuriselle ja sosiaaliselle tavalle elää, sekä tuhoaa länsimaisen hyvinvointimme. Suomi ei tarvitse turvallista, järjestelmällistä ja jatkuvaa maahanmuuttoa, vaan kaikkea maahanmuuttoa tulee ylikansallisten sopimusten sijaan toteuttaa kansallisella lainsäädännöllä.