fbpx

Miksi kannattaa äänestää minua?

Miksi kannattaa äänestää minua?

Vaalitelttailut on käyty läpi ja huomenna 2. huhtikuuta on varsinainen äänestyspäivä. Ajattelin vielä kampanjani päätteeksi hieman kehuskella itseäni, se kun kuuluu olennaisesti vaaleihin. Muistutan, että äänestät sitten minua tai jotain muuta perussuomalaista, niin kaikki äänet satavat siihen yhteiseen laariin, jolla me tällä hetkellä hyvinkin todennäköisesti nousemme pääministeripuolueen asemaan. Toisekseen haluan muistuttaa myös siitä, että emme ole raveissa, eli sinun ei tarvitse äänestää varmaa voittajaa. Meillä on todella hyvä ehdokaslista, joten arvoihisi sopiva ehdokas löytyy varmasti.

Yhtenä tärkeimpänä asiana pidän paikallisuuttani. Meillä ei Porvoossa ole tällä hetkellä yhtään kansanedustajaa ja oman näkemykseni mukaan me sellainen tarvittaisiin. Sellainen meillä joskus olikin, ex-porvoolainen Pirkko Ruohonen-Lerner istui aikoinaan eduskunnassa kolmekin kautta. Meidän  kaikki kansanedustajamme ajavat toki asioita valtakunnallisesti koko Suomi huomioiden, mutta miten paljon he tietävät juuri Itä-Uudenmaan alueen tarpeista..? Minä toimin Porvoon kaupunginhallituksessa ja myös Itä-Uudenmaan aluehallituksessa, joten tunnen alueelliset tarpeet melko hyvin. Rahtarina myös alueen tiestöön liittyvät ongelmat ovat hyvin tiedossani.

Olen hyvin rauhallinen ja yhteistyökykyinen puurtaja ja kykenen hyvään yhteistyöhön myös muiden puolueiden edustajien kanssa. Minulla on hyvät perustiedot monistakin asioista ja kyky löytää tarvittaessa nopeastikin lisää tietoa. Kuten olette ehkä huomanneetkin, tuon asioita säännöllisesti esiin sosiaalisen median kanavissani, eli en katoa mahdollisen valintani jälkeen piiloon.

Tärkeimpänä pidän kuitenkin omaa arvomaailmaani, joka perustana on koti, uskonto ja isänmaa. En koe itseäni uskovaiseksi, mutta arvostan kristillisiä arvoja ja pidän kymmentä käskyä erittäin hyvänä perusohjeena elämään. Isänmaallinen olen ollut aina ja tulen varmasti olemaan jatkossakin. Tämän maan itsenäisyyden eteen on uhrattu paljon ja sitä meidän tulee arvostaa. Perhe on monille suomalaisille se elämän tärkein asia ja se on myös meidän kansakuntamme jatkuvuuden tae. Perheille tarvitaan turvallinen elinympäristö.

Ajatteluni on hyvin talouspainotteista. Tässä maassa kaikkien tulee pärjätä. Ensisijaisesti pyrin ajamaan tavallisen duunarin ja tavallisen yrittäjän arjessa pärjäämistä, koska heidän kauttaan tulee se merkittävin verokertymä, jolla hyvinvointia luodaan. Tiedostan kuitenkin, että meillä on yhteiskunnassamme myös rikkaampia ja köyhempiä ihmisiä.

Rikkailta yleisesti otetaan enemmän, mutta on muistettava, että vauraus syntyy yleensä kovan työn seurauksena ja sellaisesta on jäätävä jotain bonusta myös itselle. Toisaalta sitten taas hyvinvointiyhteiskunnassa myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta on kyettävä huolehtimaan. Mielestäni on tehtävä kovaa talouspolitiikkaa kyetäksemme rahoittamaan sen pehmeämmän puolen. Kehitysavut, maahanmuutot, EU-tukipaketit ja muut turhat hömppähankkeet on unohdettava ja priorisoitava fokus tavallisen suomalaisen ihmisen arjessa pärjäämiseen.

Mutta se tärkein vielä. Meistä ei tule pääministeripuoluetta, mikäli me emme saa riittävästi ääniä. Siksi on tärkeää, että ihan jokainen kannattajamme käy sen äänensä antamassa. Vaalihuoneistot ovat auki 2. huhtikuuta kello 20 saakka. Käy äänestämässä ja ota kaverisikin mukaan!

Tältä sivustolta löydät kannanottojani ajankohtaisiin asioihin ja lisää löydät niitä Facebook-sivultani Kevin Servin PS- paluu perusasioihin.

Terveisin Kevin Servin, perussuomalaiset, Uudenmaan vaalipiiri, numerolla 345.

kevinservin.fi

Vastaa