Porvoon vetyhanke – vihreää siirtymää vai järjettömyyttä?
Mitä järkeä on muuttaa energiaa muodosta toiseen, jos prosessissa menetetään jopa puolet alkuperäisestä energiasta? Ihmettelen tätä lähinnä siksi, että Porvoon e-metaanitehdas, jota yhdysvaltalainen Plug Power suunnittelee Tolkkisiin, oli alun perin tarkoitus toteuttaa vetytehtaana. Hanke on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa muuttunut matkan varrella e-metaanihankkeeksi.
Alunperin Tolkkisiin suunniteltiin vihreän vedyn tuotantolaitosta. Nyt suunnitelmana on noin 200 miljoonan euron investointi synteettisen metaanin eli e-metaanin valmistukseen. Laitoksen tavoitteena on valmistua vuonna 2030. E-metaani on käytännössä samaa metaania kuin maakaasun pääasiallinen ainesosa, mutta sitä valmistetaan teollisesti sähkön, veden ja hiilidioksidin avulla. Ensin sähköllä tuotetaan vetyä, joka tämän jälkeen yhdistetään hiilidioksidiin metaanin valmistamiseksi.
Ongelmana on prosessin heikko energiatehokkuus. Kun sähköstä valmistetaan ensin vetyä ja siitä edelleen metaania, voi jopa puolet alkuperäisestä sähköenergiasta jäädä päätymättä valmiiseen polttoaineeseen. Osa tästä energiasta muuttuu lämmöksi, jota voidaan mahdollisesti hyödyntää kaukolämmön tuotannossa. Tolkkisissa tämä olisi luontevaa, sillä Porvoon Energian lämpövoimalaitos sijaitsee samalla alueella.
Kaukolämmön kysyntä vaihtelee kuitenkin voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Kesällä lämmöntarve on vähäinen, eikä ole lainkaan selvää, kuinka suuri osa e-metaanitehtaan tuottamasta hukkalämmöstä voitaisiin todellisuudessa hyödyntää. Vaikka lämpö saataisiin osittain talteen, se ei muuta sitä tosiasiaa, että merkittävä osa sähköenergiasta ei päädy valmistettavaan metaaniin.
Ja sitten päästäänkin Porvoon e-metaanitehtaan sähkönkulutukseen.
Tolkkisten laitokseen suunnitellaan 60 megawatin elektrolyyseriä. Jos laitteisto toimii esimerkiksi 8 000 tuntia vuodessa, sen sähkönkulutus on peräti 480 gigawattituntia vuodessa. Se tarkoittaa 480 miljoonaa kilowattituntia sähköä. Vertailun vuoksi tällainen sähkömäärä vastaa noin 24 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta, jos yhden talon kulutukseksi arvioidaan 20 000 kilowattituntia vuodessa. Kyseessä on laskennallinen esimerkki, sillä e-metaanitehtaan todellista vuotuista käyttöaikaa ei ole tässä vahvistettu. Lisäksi laitoksen muut toiminnot kuluttavat sähköä.
Laitos tarvitsisi siis valtavasti sähköä tuottaakseen polttoainetta, jonka energiasisältö olisi huomattavasti pienempi kuin valmistukseen käytetyn sähkön. Eikä sähkönkulutuksen valtava kasvu ole merkityksetöntä myöskään tavallisen sähkönkäyttäjän kannalta. Sähkön hinnankorotukset tuntuvat jo kotitalouksien ja yritysten kukkaroissa. Samaan aikaan Suomeen suunnitellaan yhä uusia valtavia määriä sähköä kuluttavia teollisuuslaitoksia ja datakeskuksia.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi syyskuussa 2026, että Suomen sähkönkulutus kasvaa nykyisestä alle 90 terawattitunnista jopa 123 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä. Fingrid myös varoittaa, että sähkönkulutusta lisäävät hankkeet ovat edenneet sähköntuotantohankkeita nopeammin ja että säästä riippumatonta säätövoimaa tarvitaan lisää. Jos sähkön kysyntä kasvaa tuotantoa nopeammin, seurauksena voi olla entistä korkeampia sähkön markkinahintoja erityisesti silloin, kun sähköstä on pulaa.
Onko siis järkevää rakentaa valtavasti sähköä kuluttavia laitoksia, joiden tuotantoprosessissa jopa puolet energiasta muuttuu lämmöksi, samalla kun kotitaloudet ja yritykset joutuvat kantamaan kallistuvan sähkön kustannuksia? Toki e-metaania voidaan käyttää olemassa olevassa maakaasuverkossa ja sen avulla voidaan varastoida energiaa. Mutta millä hinnalla? Pystyykö tällainen tuotanto kilpailemaan markkinoilla ilman merkittäviä julkisia tukia?
Porvoon e-metaanitehdas – entä hankkeen taloudellinen uskottavuus?
Hanketta suunnittelevan Plug Powerin taloudellinen tilanne herättää vakavia kysymyksiä. Yhtiö on suunnitellut Suomessa vetyhankkeita Porvoon lisäksi Kokkolaan ja Kristiinankaupunkiin. Kesäkuun 2026 lopussa Plug Powerilla oli vapaasti käytettävissä olevia kassavaroja noin 162 miljoonaa dollaria. Pelkästään vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon tappiot olivat noin 436 miljoonaa dollaria. Yhtiö on siis ollut voimakkaasti tappiollinen, vaikka sen taloudellisessa kehityksessä on viime aikoina näkynyt myös parannusta. Kun Tolkkisten hankkeen kustannusarvio on noin 200 miljoonaa euroa, on perusteltua kysyä, mistä rahat investointiin lopulta tulevat. Onko hankkeella ulkopuolinen rahoitus ja sitovat ostosopimukset vai odotetaanko jälleen julkista tukea?
Porvoolaisille suunnitelma tarkoittaa myös uuden kaasuputken rakentamista Tolkkisista nykyiseen maakaasuverkkoon. Putkelle selvitetään viittä vaihtoehtoista linjausta. Lisäksi laitokselle kuljetettaisiin nesteytettyä hiilidioksidia rekoilla.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on parhaillaan nähtävillä, ja siitä voi esittää mielipiteitä 22.10.2026 asti.
En vastusta teollisia investointeja enkä uusia teknologioita. Päinvastoin, Porvoo tarvitsee yrityksiä, työpaikkoja ja investointeja. Mutta investoinneissa pitää olla myös taloudellista järkeä. Jos valtava määrä sähköä käytetään polttoaineen valmistamiseen, prosessissa menetetään merkittävä osa energiasta ja investoinnin toteuttajalla on takanaan vuosien raskaat tappiot, mielestäni on syytä kysyä, onko kyseessä aidosti kannattava teollisuushanke vai ilmastotavoitteiden ja tukijärjestelmien varaan rakennettu suunnitelma?
Ennen kuin hanketta viedään pidemmälle, olisi hyvä nähdä laskelmat siitä, paljonko e-metaanin valmistaminen maksaa, kuka sitä ostaa ja millä edellytyksillä toiminta kannattaa. Ilman näitä vastauksia 200 miljoonan euron investointisuunnitelma on vasta suunnitelma, ei osoitus kannattavasta liiketoiminnasta.
Olen aikaisemminkin kyseenalaistanut Porvoon vihreän siirtymän hankkeisiin liittyviä taloudellisia ratkaisuja. Kirjoitin aiheesta jo vuonna 2023 artikkelissani 10 miljoonaa euroa kankkulan kaivoon?
