fbpx

Archives tammikuu 2019

Vanhustenhoidon valvontaa parannettava

Kaksi vanhusta istumassa penkillä.
Kuvituskuva.

Julkisuuteen on pompsahtanut tieto siitä, että yksityisen sektorin vanhustenhoidossa on jo vuosia laiminlyöty hoitolaitoksille asetettuja velvoitteita.  Vakavia puutteita on löytynyt niin Esperi Care:n hoivakodeista, kuin myös Attendon hoivakodeista. Odotan vielä kuulevani samankaltaisia uutisia myös Mehiläisen hoivakodeista. Kaikille näille on yhteistä se, että liikevoitto pyritään maksimoimaan ja kulut pitämään mahdollisimman alhaisena huolimatta siitä, että toiminnan taso kärsii.

Esperin toimitusjohtaja, hoiva- ja terveysalojen tulokuningatar Marja Aarnio-Isohanni on tänä aamuna ilmoittanut kantavansa vastuunsa ja eroavansa toimestaan. Hän tunnustaa keskittyneensä vain kasvuun ja kannattavuuteen ja laiminlyöneensä henkilöstöasioiden hoitamisen.  Kahdessa vuodessa hän ehti tehdä itselleen 6,33 miljoonan euron tulot.  Aarnio-Isohanni kiistää edelleen Kristiinankaupungissa hoivakoti Ulrikassa tapahtuneen epäillyn kuolemantapauksen, vaikka siitä on maininta Valviran tekemässä keskeytyspäätöksessä.

Sote-uudistusta ajava pääministeri Sipilä on lausunut asiasta seuraavaa:

Se, että Valvira on tähän puuttunut, on hyvä asia ja kertoo sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa valvonta toimii. Tietooni on tullut se, että myös kyseinen yritys on itse myöntänyt virheensä ja myös sitä kautta on edellytykset sille, että toiminta korjaantuu

Nyt ainakin minulla herää kysymys siitä, että miten valvonnan voidaan katsoa olevan onnistunutta, kun nämä laiminlyönnit ovat saaneet jatkua jo vuodesta 2016 tähän hetkeen saakka siitäkin huolimatta, että ongelmia on tuotu esiin useita kanavia pitkin..? Henkilöstö on yrittänyt tavoittaa johtoa jo parin vuoden ajan ja signaalia ongelmista on tullut myös ammattiliittojen puolelta koskien mm. hoitajamitoituksia ja niin kutsuttujen haamutyöntekijöiden käyttöä.

Nyt, kun sote-asioita edelleen puidaan, niin haluan tuoda esiin erään keskeisen yksityisiä terveyspalveluita koskevan ongelman. Kuten me hyvin tiedämme, niin yksityiset yritykset pyrkivät maksimoimaan liikevoittonsa. Kun hoiva- ja terveyspalveluiden tuottaminen on kilpailutettua sopimusperusteista toimintaa, niin liikevoittoa ei kyetä kasvattamaan tuloja lisäämällä. Näin ollen liikevoittoa voidaan kasvattaa ainoastaan kuluja karsimalla. Kysymys on lähinnä siitä, että miten pitkälle tässä asiassa voidaan mennä ja tämä tapaus osoittaa karusti sen, että liian pitkälle.

Laiminlyönneiltä ei ole vältytty meillä Porvoossakaan.  Ensimmäinen valvontakäynti aluehallintoviraston toimesta Esperin pyörittämään hoivakoti Vuokkoon tehtiin jo vuonna 2017.  Kaupungin tekemistä vuotuisista valvontakäynneistä huolimatta epäkohdat tulivat kaupungin tietoon vasta elokuussa 2018. Vanhusten sijoittaminen hoitoyksikköön lopetettiin syyskuussa 2018. Vuokossa lääkehoitoon olivat osallistuneet henkilöt, joilla ei ollut siihen asianmukaisia lupia. Osa työntekijöistä ei kuulunut terveydenhoidon ammattirekisteri Terhikkiin. Asukkaita oli kohdeltu kaltoin ja siisteyttä oli laiminlyöty. 30 paikkaisessa hoivakodissa oli alimitoitettu henkilöstö, pahimmillaan paikalla oli vain yksi hoitaja, vaikka henkilöstömitoitus oli määritelty olemaan 0,58 hoitajaa asukasta kohti. Hyvin samankaltaisia ongelmia, kun muissakin Esperin hoitolaitoksissa.

Tämä hoivakoteihin liittyvä episodi on malliesimerkki siitä, mitä terveyspalveluiden yksityistämisestä pahimmillaan seuraa. Joko tämä sote-kouhotus voitaisiin pikkuhiljaa lopettaa..?

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, perussuomalaiset Uudenmaan vaalipiiri

Onko Oulu yksittäistapaus?

Surullinen tyttö.
Kuvituskuva.

Oulun poliisi kertoi tänään aloittaneensa neljän uuden seksuaalirikosepäilyn tutkinnan. Uhrit ovat tuttuun tapaan alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikosnimikkeenä ovat raiskaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäiltyinä ovat jälleen ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joista kahden ilmoitetaan olevan alle 18-vuotiaita.

Julkisuudessa on liikkunut vahva epäilys siitä, että yksi uhrina ollut 14-vuotias tyttö olisi päättänyt päivänsä oman käden kautta. Poliisi on aiemmin kiistänyt huhun paikkaansa pitävyyden. Tänään se on kuitenkin vahvistanut, että yksi alle 15-vuotias uhri on menehtynyt esitutkinnan aikana, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.  Varmuutta asiaan emme välttämättä saa koskaan, mutta kaikki viittaa kovasti siihen, että uhria kohdannut häpeä ja nöyryytys on muodostunut ylitsepääsemättömän raskaaksi. Surullista, todella surullista.

Oulun tapauksissa eräs merkillinen piirre on se, että alun perin Oulun poliisi yritti salata teot. Teot tulivat julkisuuteen vasta, kun Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl) nosti asian esiin ja poliisia kohdannut julkinen paine pakotti heidät tiedottamaan rikosepäilyistä. Oulun poliisin toiminta asian osalta on ollut merkillistä, mutta ei toki poikkeuksellista. Heihin yhteydessä olleet tahot ovat viestineet, että uhrien kohtalon sijaan he ovat olleet enemmän huolissaan tekoihin syyllistyneiden turvallisuudesta.

Mutta uskooko joku, että tällaista tapahtuu vain Oulussa..? Minulla on vahva tunne siitä, että kyseessä on huomattavasti laajempi ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan Oulun seudulle. Uskon, että on vain ajan kysymys, että milloin kupla puhkeaa Oulun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Yleisestihän on tiedossa, että poliisi muutti tiedotuslinjaansa vuoden 2015 maahanmuuttokriisin jälkeen. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan poliisin päivittäistiedotteissa kerrotaan lähinnä vain rattijuopoista, vaikka käräjäoikeuksien asialuetteloista ja nimilistoista muodostuukin ihan toisenlainen kuva alueen rikostilanteesta.

Lopuksi vielä muistuttaisin, että vaikka kritisoinkin kirjoituksessani voimakkaasti poliisin toimintaa, niin kritiikkini ei kohdistu siihen aivan liian vähäisillä resursseilla työskentelevään kenttäpoliisiin, vaan ongelma on poliittinen. Ne poliisit, joita näette tuolla työn touhussa, tekevät arvokasta työtä. Ongelmat ovat poliisijohdossa ja linkittyvät sitä kautta sisäministeriön ohjeistuksiin.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin
Uudenmaan vaalipiiri

Kansanmurhaajan ihmisoikeus

Francois Bazaranda
Francois Bazaranda

Media puhuu porvoolaispastorista, vaikka todellisuudessa on kysymys ruandalaispastorista. Joukkotuhonnasta elinkautiseen tuomittu Francois Bazaramba haki juuri Helsingin hovioikeudelta vapautusta elinkautisestaan, joka hänelle tuomittiin Suomen sen hetkisen historian kalleimmassa oikeudenkäynnissä noin 12 vuotta sitten. Vapautusta ei myönnetty, joten hän jatkaa elämäänsä kiven sisässä. Tähän astinen vankeus on maksanut veronmaksajille jo 876 tuhatta euroa ja lisäkuluja syntyy noin 76 tuhannen euron vuosivauhtia yhden vankilapäivän maksaessa noin 200 euroa.

Itse oikeudenkäynnin arvioidaan maksaneen noin kolme miljoonaa euroa. Se työllisti esitutkintaa johtaneen rikosylikomisario Thomas Elfgrenin yli neljän vuoden ajaksi. Oikeudenkäynti, jonka esitutkinnan aikana matkusteltiin ympäri Afrikkaa ja joka lihotti mukavasti monen muunkin oikeusoppineen lompakkoa oli melkoinen näytelmä. Oikeutta ei käyty pelkästään Porvoon käräjäoikeudessa, vaan myös paikan päällä Ruandassa, johon jouduttiin Suomalaisten verorahoilla rakentamaan kaikki alusta loppuun sähkö- ja tietoliikenneasennuksista Raamatun hankintaan.  Syytetty ei kuitenkaan paikan päälle uskaltanut matkustaa, vaan seurasi oikeudenkäyntiä videolinkin kautta Vantaan vankilasta käsin. Mutta se oli silloin, nykyisin ei onnistu edes poliisikuulustelut videolinkin kautta.

Ruandalaispastori saapui monen muun joukkotuhontaan osallistuneen tavoin pakolaisena Eurooppaan. Ruanda oli tehnyt hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka perusteella hänet pidätettiin ja vangittiin.  Suomi olisi voinut palauttaa hänet tuomittavaksi Ruandaan aivan kuten naapurimaamme Ruotsi teki samassa tilanteessa ruandalaisen Sylvere Ahorugezen kanssa. Näin ei kuitenkaan haluttu toimia ja oikeudenkäynti päätettiin silloisen oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) johdolla järjestää Suomessa.

Joukkotuhonnasta syytetyn pastorin ihmisoikeus toteutui ja hän sai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin suomalaisten verorahoilla. Mutta missä ovat niiden joukkotuhonnan uhrien ihmisoikeudet? Ne eivät toteutuneet. Yli 800 tuhatta kuolonuhria, yli 250 tuhatta raiskattua naista ja lasta. Tapetuista noin 37 tuhatta ruandalaispastorin vaikutusalueella. Pohdinnan arvoinen kysymys on se, että onko reilua, että näinkin vakavaan rikokseen syyllistyneen rikollisen ihmisoikeuksia suojellaan näinkin massiivisesti, vaikka hänen uhrinsa jäivät kokonaan vaille ihmisoikeuksia?

Minä sanon, hänet olisi pitänyt palauttaa Ruandaan tuomittavaksi oman maansa lakien mukaisesti.