fbpx

Avainsana Suomi-rata

Oy Rata Ab

Raiteet.
Kuvituskuva.

Yksi tällä hetkellä mieltäni askarruttava hanke on uuden ratayhtiön perustaminen. Asia arveluttaa minua monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että tahtipuikoissa heiluu liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner pääministeri Juha Sipilän tukemana. Hanketta perustellaan sillä, että kestävän kehityksen vaatimukset sekä ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttävät liikkumisen ja logistiikan kokonaisvaltaista muutosta. Tarkoituksena on avata junaliikenne kilpailulle.

Perustettava osakeyhtiö muodostaa konsernin perustamalla seuraavat tytäryhtiöt:

  • Hankeyhtiö Suomi-rata
  • Hankeyhtiö Turun tunnin juna
  • Kalustoyhtiö
  • Kiinteistöyhtiö
  • Rail Baltica -yhtiö

Hankeyhtiöt Suomi-rata ja Turun tunnin juna ovat ratahankkeita edistäviä yhtiöitä, joihin on tarkoitus saada mukaan ratahankkeista hyötyviä kuntia ja yrityksiä. Kuntien osalta hieman ihmettelen, että mistä ne meinaavat leikata varat ratayhtiösijoituksiin, kun yhä useampi kunta taistelee velkaantumista vastaan, eikä budjettimäärärahoilla meinata saada edes peruspalveluita pyörimään, kuten nyt viimeaikoina olemme saaneet huomata vanhustenhoidon osalta.

Kalustoyhtiöön siirretään kaikki VR-yhtymän taajamaliikenteessä käytettävät sm2– ja Sm4-junat. Kalustoyhtiö hankkii kilpailutettavaa junaliikennettä varten uutta henkilöliikennekalustoa, sillä junaliikenteessä kilpailevien yksityisten yritysten on ilmeisesti tarkoitus käyttää sekä valtion nykyisin omistamaa junakalustoa, että valtion varoilla hankittavaa uutta kalustoa.

Kiinteistöyhtiön tarkoitus on varmistaa kilpailuneutraali ja tasapuolinen pääsy asemille, terminaaleihin, varikko- ja huoltotiloihin, sekä muihin palveluihin. Käytännössä siis nykyinen rakennuskanta siirrettäisiin yksityisten yritysten käytettäväksi.

Rail Baltica taas on Baltian maiden, Puolan ja Suomen yhteinen liikennehanke, jossa rakennetaan Euroopan unionin tuella uusi noin 1 000 kilometrin pituinen ratayhteys Tallinnasta Baltian maiden läpi Puolan Varsovaan. Yhteisyrityksen osakkuudelle asetetaan ehdoksi, että RB Rail AS -yhteisyritys vastaa kaikista koko hanketta koskevista asioista ja mm. EU-rahoitus kulkee sen kautta.

Yrityksenä tämä työnimellä Oy Rata Ab tunnettu hanke on mielestäni hieman kummallinen. Jos yritys käytännössä tarjoaa junaliikennettä pyörittäville yksityisille yrityksille rataverkoston, junakaluston, huoltorakennukset ja huoltoinfran, eli lähinnä kaiken yritysriskin sisältävän osuuden, niin mikä jää sitten näiden junaliikennettä hoitavien yritysten tehtäväksi..? Tehdä bisnestä veronmaksajien kustantamilla välineillä..? Saadaanko näistä käypä vuokra..?

Huomionarvoista on sekin, miten paljon tähän yritykseen siirretään veronmaksajien omaisuutta. Mitä tapahtuu sitten, jos yritys päätetään siirtää Vake Oy:n alaisuuteen ja pääministerin sanoin taseet laitetaan töihin, eli yritys myydään..? Voiko käydä niin, että yhtäkkiä meidän veronmaksajien rataomaisuus myydäänkin ulkomaalaiselle veroparatiisiyhtiölle, joka alkaa Carunan tapaan rahastamaan  meitä ratojen ja kaluston käytöstä..? Mielestäni tässä on selkeä riski. Kun kansallisomaisuuttamme myydään, on sijoittajien fokus nimenomaisesti tämänkaltaisissa yhtiöissä, joilla on jonkinlainen monopoliasema, joka suojaa niitä kilpailulta.

Ratahankkeiden edistäminen on tärkeää, mutta edistääkö tämä hanke niitä? Uskon, ettei kuntien ja yksityisten yritysten hankkeeseen sijoitettavat summat ole niin merkittäviä, että ne tosiasiassa edistäisivät juurikaan hankkeiden etenemistä. Päävastuu ratahankkeiden rahoittamisesta säilyisi todennäköisesti edelleen valtiolla.

Vielä lopuksi totean ikävänä faktana, että hallitus siirsi tälle yhtiölle 37 miljoonaa euroa huoltovarmuusrahastosta ja 73 miljoonaa euroa valtion asuntorahastosta. Jälkimmäisellä summalla olisi voitu edistää tuhansien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista. Siirrot naamioitiin ylimääräisiksi tuloutuksiksi.

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, Uudenmaan vaalipiiri