fbpx

Avainsana eläkeläiset

Eläkeläisköyhyys lisääntynyt

Mummo rollaattorin kanssa

Liikun paljon puolueteltoillamme ympäri Uuttamaata myös vaalien välissä ja kuulen paljon erilaisia elämäntarinoita. Niin hyviä kuin huonoja. Viimeisen muutaman vuoden aikana olen laittanut merkille, että yhä enemmän teltoillemme saapuu eläkeläisiä, jotka kertovat, etteivät tule toimeen eläkkeellään.

Heikommin toimeentulevia eläkeläisiä eivät auta veronalennukset, koska tulot ovat niin pienet, etteivät he joko maksa veroa lainkaan tai sitten puhutaan korkeintaan muutamasta prosentista. Samasta syystä he eivät voi hyödyntää kotitalousvähennystä.

Myös vihreä siirtymä kurittaa eläkeläisiä erityisesti omakotitaloissa asuvien kohdalla. Sähkö maksaa, eikä tukea heru. Öljylämmitystä ei ole mahdollista vaihtaa vihreämpään ja mahdollisesti edullisempaan lämmitysmuotoon, sillä pankki ei myönnä lainaa. Ei, vaikka valtio takaisi, sillä tulotaso ei ole riittävä lainan takaisinmaksuun. EU:ssa juuri päätetty rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuottaa paljon huolta. Toki se tuottaa huolta myös monille työelämässäkin mukana oleville.

Kauempana keskustasta asuville eläkeläisille liikkuminen on ongelma. Julkisilla ei useinkaan pystytä kulkemaan, koska bussit kulkevat huonosti tai eivät kulje lainkaan. On pakko omistaa auto. Polttoaine on vihreän siirtymän johdosta kallista ja autot usein vanhoja.  Romutuspalkkiota ei voida hyödyntää vanhan auton vaihtamisessa uudempaan, koska se maksetaan vain silloin, kun ostetaan täysin uusi auto. Pienituloisella eläkeläisellä ei ole mahdollisuutta ostaa täysin uutta autoa, koska rahat eivät riitä, eikä rahoitus menisi läpi.

Moni pienituloinen eläkeläinen on eläkkeelle päästyään joutunut lopettamaan kaiken ylimääräisiä menoja aiheuttavan toiminnan. On lopetettu vaatteiden ostot, lehtien tilaukset, jäsenmaksut, parturissa käynnit, huvitukset, ravintoloissa käymiset, lomamatkat ja käytännössä kaikki muu sellainen, joka vähänkin aiheuttaa kustannuksia.

Kun lämmitysöljy, sähkö, polttoaineet , kiinteistövero, korot ja ruoka kallistuvat, niin monellekaan ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tinkiä ruuasta ja lääkkeistä.

Toki on olemassa myös hyvin toimeentulevia eläkeläisiä. Huomio olisi kuitenkin kiinnitettävä näihin köyhempiin eläkeläisiin ja heidän pärjäämiseensä. Lipposen hallituksen toimeenpanema taitettu indeksi on vuosien varrella heikentänyt eläkeläisten ostovoimaa ja vihreän siirtymän aiheuttamat hinnannousut lähes kaikissa tuoteryhmissä vähentävät sitä entisestään. 

Kun hiilineutraalisuuslaskelmiin lasketaan runsaiden metsiemme lisäksi mukaan maassamme sijaitsevat 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita, niin Suomi on jo nyt hiilinielu. Tätä tukee myös Nasan äskettäin julkaisema satelliittitutkimus. Vihreän siirtymän tavoitteen siirtämisestä muun Euroopan kanssa samalle tasolle vuoteen 2050 hyötyisi hintatason laskemisen kautta koko yhteiskunta, myös pienituloiset eläkeläiset.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin, perussuomalaiset, Uudenmaan vaalipiiri numerolla 345.