fbpx

Rokote vai ei..?

Rokote vai ei..?

Rokottaja.

Vuoden alun kiivain keskustelunaihe näyttää olevan se, että pitäisikö kansalaisen ottaa koronarokote vai pitäisikö se jättää ottamatta?  Ikävä kyllä, asia on kovasti politisoitunut, mikä on saanut realiteetit katoamaan keskustelusta. Kansa on tämän asian suhteen jakautunut voimakkaasti kahteen eri leiriin. Minä en tule sanomaan teille, että mitä teidän tulee rokotteen suhteen tehdä. Sen te päätätte ihan itse, sillä länsimaisen demokratiaan kuuluu olennaisena osana ihmisen vapaus päättää omista asioistaan. Ihmisen oikeus päättää itseensä kohdistuvista terveydenhoidollisista toimenpiteistä kuuluu myös niihin paljon puhuttuihin ihmisoikeuksiin.

Otanko itse rokotteen?

Monia saattaa kiinnostaa, että otanko itse rokotteen. En ota, ainakaan toistaiseksi. Pääasiallisena syynä on se, etten luota vasta markkinoille saapuneen kiireellä kyhätyn rokotteen turvallisuuteen. Muistissa on vielä noin kymmenisen vuotta sitten jyllännyt sika-influenssa, jonka ehkäisyyn suomalaisille tarjottiin Pandemrix-nimistä rokotetta. Lääkeyhtiöt tekevät kylmäkiskoista bisnestä, joten  heidän sopimuksissaan vastuut siirretään rokotteita ostaville hallinnoille. Suomen valtio ei kuitenkaan vastuuta näyttänyt kantavan, joten  lopullinen vastuu tuntuu jäävän rokotteen ottaneille osapuolille.

En myöskään koe huonoa omaatuntoa jättäessäni rokotteen väliin. Mielestäni tärkein olisi saada rokote niille riskiryhmiin kuuluville, jotka sen haluavat. Tärkeäksi riskiryhmien priorisoimisen etusijalle tekee myös Suomen hidas rokotustahti. Näillä näkymin Tammikuun 2020 aikana saadaan rokotettua ainoastaan alle 100 tuhatta ihmistä ja tällä tahdilla neljän miljoonan suomalaisen rokottaminen veisi neljä vuotta aikaa. Eräs huomionarvoinen asia on se, että rokote ei lainkaan suojaa rokotettua henkilöä virukselta, eikä estä sen leviämistä, se ainoastaan lievittää sen aiheuttamia oireita. Näin ollen viruksen leviämisen kannalta rokotteesta ei ole suurtakaan hyötyä.

Olenko rokotevastainen?

En koe olevani rokotevastainen, vaan harkitsen jokaista rokotetta tapauskohtaisesti.  Viimeisimmän rokotteen otin syyskuussa 2019. Kyseessä oli Pneumokokki-bakteerin aiheuttamalta keuhkokuumeelta, verenmyrkytykseltä ja aivokalvontulehdukselta suojaava Prevenar-13-rokote. Koska liikun paljon luonnossa, olen harkinnut myös niin sanotun punkkirokotteen ottamista. Pidän sitä kuitenkin liian kalliina, sillä se ei suojaa lainkaan borrelioosilta, vaan ainoastaan puutiaisaivokuumeelta. Puutiasaivokuume on toki vaarallinen, mutta tapauksia tulee Suomessa esiin vain reippaasti alle sata tapausta vuosittain.

Kausi-influenssarokotteita en ole ottanut, koska en koe itselläni olevan tarvetta sellaisille. Kausi-influenssarokotteiden hyödyistä ollaan montaa eri mieltä, mutta täydellistä suojaa nekään eivät anna.  Virukset muuntuvat nopeasti ja pitäisi olla melkoinen ennustaja, että osaisi sanoa, että mikä virus kulloinkin alkaa väestössä leviämään. Riskiryhmille ja vanhuksille kausi-influenssarokotteet ovat varmastikin hyvä suoja ja heille niitä voikin suositella. Normaali perusterve jantteri ei flunssaan kupsahda, vaikka toki pitää muistaa, että flunssan jälkitaudit saattavat toisinaan olla hyvinkin vakavia.

Ottaako pääministeri rokotteen?

Tällä hetkellä on muoti-ilmiö, että jokainen vähänkin jossain tyrkyllä oleva henkilö kertoo julkisesti ottavansa koronarokotteen.  Myös pääministeri Marin on julkisuudessa kertonut ottavansa koronapiikin. Tämä on melko lailla ristiriidassa Marinin sikainfluenssarokotteesta kirjoittaman blogitekstin kanssa, jossa hän tiukasti suomii sikainfluenssauhkaa keksityksi ja syyttää lääketeollisuutta sen varjolla tehdystä rahastuksesta rokotusten suhteen.

On toki hienoa, että poliitikon näkemykset eivät ole kiveen hakattuja, vaan mielipiteet voivat muuttua tiedon lisääntyessä. Tämän mittaluokan takinkäännössä toivoisin kuitenkin itse pääministerin tuovan julkisesti esiin ne seikat, jotka ovat saaneet mielipiteen muuttumaan näin radikaalisti. Ihan jo siksikin, ettei kansalaiselle syntyisi vaikutelmaa siitä, että mielipiteen on muuttanut miljardien arvoisen lobbauskoneiston voitelu.

kevinservin.fi

Vastaa